Jäämestarin päiväkirja: Kai Aho
8.2.2024
Jäämestarin päiväkirja: Kai Aho
Kuopion luonnonjääluisteluradoilla on pitkä perinne, joka kerää yhteen niin kaupunkilaiset kuin vierailijatkin nauttimaan ulkoilmaelämästä ja talvisista aktiviteeteista.
Kai Aho on tyytyväinen siitä, miten luonnonjääluisteluradat koskettavat kaikkia. Hänen työnsä ja sitoutumisensa näkyvät tapahtuman onnistumisessa ja osallistujien positiivisissa kokemuksissa. Tiimi saa paljon yhteydenottoja, sekä kehuja että kehitysideoita, ja he pyrkivät toteuttamaan niitä parhaansa mukaan.
Kai Aho, itse kertomana
Vuonna 1988 tulin töihin Kuopion liikuntapuolelle teknisen viraston palvelukseen, aluksi rivimiehenä. Vuosien saatossa tehtäväni kehittyivät Kuopion luonnonjääluisteluratojen ratamestarista työjohtajaksi.
2000-luvun vaihteessa, kun Hynnisen Pekka jäi eläkkeelle ratamestarin paikalta, aloin tehdä yhteistyötä Saku Kekäläisen kanssa. Olimme Sakun kanssa tiimi. Saku Kekäläisen poistuttua muihin hommiin, päävastuu siirtyi minulle, noin vuonna 2010. Vuonna 2011 siirryin Mestarin alaisuuteen.
Kuopion kaupunki tilaa radankunnossapidon Mestarilta, ja minulla on ollut kunnia johtaa tätä tehtävää. Olen pitänyt talvipäiväkirjaa vuodesta 2010 lähtien, johon olen kirjannut päivien sääolosuhteita, pakkasia, jään vahvuutta, lumimäärää ja työvaiheita. Olen kirjoittanut päiväkirjaan myös päivän fiiliksistä. Valitettavasti tämä päiväkirja on määritelty salaiseksi, ja sen avaaminen on suunniteltu vasta Finland Ice Marathon 100-vuotisjuhlissa.
Radan tekeminen
Olen kokenut 50 km radanteon haasteet ja hienoudet. Alun perin 12,5 km:n rata on lyhentynyt 7,5 km:iin. Usein täydet 12,5 km saadaan kuntoon vasta tapahtumapäivänä, joten 7,5 km:n rata palvelee käyttäjiä paremmin ja laajemmin. Keskiverto luistelukauden kesto on 8–9 viikkoa, joka on lyhentynyt noin 2-3 viikkoa ns. huippuvuosista.
Talvet ovat muuttuneet merkittävästi vuosien varrella. Pitkäaikaiset pakkaset ovat harvinaisempia, ja nykyään kohtaamme enemmän pakkaspiikkejä, jotka voivat aiheuttaa hallaa radalle, kuten railoja. Tämä asettaa meille uusia haasteita radankunnossapidossa. Talvet alkavat myöhemmin ja päättyvät aikaisemmin, ja talvikauden kesto on lyhentynyt noin kuukaudella.
Jäämestarit
Luonnonjääluisteluratojen teon onnistuminen ei ole pelkästään säästä riippuvainen, vaan myös tiimin sitoutumisesta ja työturvallisuudesta
Tiimiin kuuluu 2–5 henkilöä, joista jokainen tuo oman panoksensa tapahtuman onnistumiseen. Suunnittelu alkaa lokakuussa, ja fyysinen työ käynnistyy vuodenvaihteen tienoilla. Tiimin jäsenet, kuten Jari Heimonen työpanoksellaan ja kalustollaan, sekä Juhani Korhonen, Matti Korhonen ja Arttu Dahlström, ovat omistautuneita ja motivoituneita yli 10 vuoden ajan. Heidän intohimonsa ja ammattitaitonsa ovat avainasemassa tapahtuman onnistumisessa.
Kai Ahon aikana tapahtumaa ei ole tarvinnut perua kertaakaan, lukuun ottamatta koronavuotta (v.2021). Työturvallisuus on ollut aina ensisijainen huolenaihe, ja viimeisen vuoden aikana siihen on panostettu entistä enemmän. Vastuut ovat selkeät, ja työturvallisuuteen liittyviin asioihin suhtaudutaan vakavasti.
Esimerkiksi, vuonna 2020 koettiin haasteita, kun kontti vajosi jäihin ja jäärata nousi pystyyn kesken kisan Rönön sillan alta. Alkuvuodesta kun jäärataa kunnostettiin, useita miehiä joutui avantoon. Jää oli tosi heikkoa. Työturvallisuus oli kriittisen tärkeää, erityisesti lauhan talven ja vaihtelevien olosuhteiden vuoksi. Vuoden 2020 jälkeen turvallisuutta on parannettu erilaisilla ratkaisuilla, kuten konttien jättämisellä jäälle. Kehitimme myös jääskannerin, jolla voidaan tutkia paremmin jään koostumusta.
FIM 40-v
Finland Ice Marathon 40-vuotisjuhla lähestyy, ja tiimi toivoo voivansa järjestää myös 50. juhlan luonnonjäällä. Tämä perinteinen tapahtuma on täynnä tarinoita, kohtaamisia ja fiiliksiä, ja tiimi on ylpeä siitä, että saa olla osana tätä merkittävää tapahtumaa vuodesta toiseen.